ETUSIVULLE
KEIKKAKALENTERI
VALOKUVIA
MYYMÄLÄ
LÄHETÄ VIESTI
KUUNTELE MUSIIKKIA

Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti

Vuonna 1995 Lastenkulttuurin Valtionpalkinnon saanut jyväskyläläinen Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti-orkesteri tekee omaa uutta lastenmusiikkia tai oikeastaan koko perheen musiikkia, sillä sävellykset, sanoitukset, sovitukset ja esittäminen pyritään tekemään monitasoisiksi, niistä pitäisi löytyä jotain kaiken ikäisille. Pentti Rasinkankaan laulut ovat etupäässä hauskoja, mutta sisältävät myös vakavampaa asiaa mm. erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Vaikka Ohilyönti-orkesterin esiintymistyyli ja useat kappaleet ovatkin reipashenkisiä, ei kyse ole kuitenkaan siitä, että "sedät vain hassuttelevat"; kautta linjan kuljetaan pintaa syvemmällä. Laulut ovat saaneet monenlaista tunnustusta, mm. kahtena vuonna "paras uusi lastenlaulu"-tittelin: 1990 "Markan possu" ja 1991 "Minä hiirten kanssa en heilu". Edellisten lisäksi valtakunnallisiksi hiteiksi ovat kohonneet myös mm. laulut "Meidän uusi vauva", "Mamma Miau", ”Mennään hiljaa”, "Kanalomamatka" ja "Oon, äiti, pieni lintu vain". Musiikissa on piirtoja rytmimusiikista maailman eri kolkilta, tuulahduksia kansanmusiikista, etnomusiikista, ailahdus jatsia; on sekä kauneutta että svengiä.
Vuonna 2005 Salon Lastenlaulufestivaali nimesi Pentti Rasinkankaan Vuoden Säveltäjäksi. Vuodesta 1986 ammattimaisesti toiminut orkesteri esiintyy nykyisin n. 200 kertaa vuodessa koko perheen konserteissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Orkesteri on julkaissut 12 levyä ja muutaman kokoelman. Orkesterilla on myös ruotsin- ja vironkielinen ohjelmisto. Ruotsinkielinen cd Pentti Russinkaka: Månskensschottis ilmestyi vuonna 2009. Pentti Rasinkangas on tehnyt myös paljon musiikkia näytelmiin (mm Pekka Töpöhäntä), tv-ohjelmiin (mm. Ansa ja Oiva, Kansankynttilät) sekä lukemattomia tilauskokonaisuuksia, mm Tammen kultaisien aapisen ja lukukirjan laulut ovat hänen käsialaansa. Uusin cd ”Pupulaarimusiikkia” ilmestyi elokuussa 2011. YLE Lastenohjelmat on tehnyt näistä tämän äänitteen kappaleista musiikkivideoita lastenohjelmiin. Niitä näytetään tuon tuostakin.

Ohilyönti
Pentti Rasinkangas laulu, akustinen kitara,
Petteri Pitkänen haitari, koskettimet
Tommi Lievemaa sähkökitara, laulu
Sami Varvikko basso, laulu

Suomenkieliset lastenlevyt:
- Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti: Pupulaarimusiikkia (2011) HUTICD 9
- Pentti Rasinkangas: Aurinko paistaa ja lehmät laulaa (2005) HUTICD 7
- Pentti Rasinkangas: Osuvat lastenlaulut (kok. vuosilta 1992-2003) 0151162ERE
- Tammen kultaiset koululaulut (2003) Tammi
- Tammen kultaisen aapisen laulut (2002) Tammi
- Pentti Rasinkangas ja Ahon lapset: Miksi meill ä ei ole koiraa (1999) OMCD100
- Kootut Palat (1997) 7243 8 23836 2 8
- Hanhealeikkivä lännenmies (1996) HUTICD 6 (Ent. omcd 80)
- Parhaat lastenlaulut 1 (1995) HUTICD 4 (Ent. omcd 72)
- Lantusta tehtyä limsaa (1994) HUTICD 3 (Ent. omcd 63)
- Ankkapäällikkö Annaliisa (1993) HUTICD 2 (Ent. omcd 52)
- On karhut nousseet juhlimaan (1992) HUTICD 1 (Ent. omcd 50)
- Markan Possu (kokoelma) OMCD 39
- Soita soita (1990) OMLP 35
- Ohoh (1989) OMLP 20 Ruotsinkieliset lastenlevyt:
- Pentti Russinkaka: Månskensschottis (2009) HUTICD 8
- Ampra Ankmamman Anna-Lisa (1996) OMCD 77 DVD
-Lehmäjenkkaa/Koschottis (2008) VISIO0004 Näytelmämusiikkiäänitteet:
-Pekka Töpöhäntä (1992) SUNK 001 Etnomusiikkilevyt:
- Sandels on (1991) OMCD 38
- Himmenevä Q (1989) OMLP 20

Nuottikirjat:
-Lantusta tehtyjä lauluja(1996) 43 Pentti Rasinkankaan laulua vuosilta 1988-1994 ISMN M-55001-000-0
-Markan Possu (2000) 68 Pentti Rasinkankaan laulua vuosilta 1988-1999 ISMN M-042-09018-3
-Aurinko laulaa ja lehmät paistaa (2005) 34 Pentti Rasinkankaan laulua v. 2000-2005 ISMN M-55001-103-8
-Pentti Russinkaka: Måskensschottis (2009) Pentti Rasinkankaan lauluja ruotsiksi


Lisätietoja Pentti Rasinkangas 050-5585599, pentti(miau)huti.fi